Muslimi hipsteri eli Mipsterz!

Yhdysvalloissa on noussut ilmiöksi viime viikolla julkaistu muotivideo ”Somewhere In America #MIPSTERZ”.  Videon julkistamiminen laukaisi keskustelujen sarjan niin blogeissa, twitterissä kuin facebookissa. Mipsterzit tulivat rytinällä julkisuuteen ja aiheuttivat kateudensekaisen wow-efektin. Cooleja ja itsetietoisia hijabin käyttäjiä? Mistä näitä tulee?

Kuten rasittava hipsteri ilmiö niin myös mipsterziys on syntynyt jenkeissä. Sen kautta pääsin itse tutustumaan uuteen sanaan mipsterz. Muslimiblogosfääri oli sitä ennen jo vuosia täynnä hijabisti muotiblogeja, youtuben spoken word artisteja ja ajankohtaisista ilmiöistä ironisesti kirjoittavia besserwissereitä. Muslimi hipsteri ei ole siis uusi juttu.

Keitä ovat muslimi hipsterit? Yleensä hipsterit eivät edes halua määritellä itseään julkisesti hipstereiksi. Mipsterz on kuitenkin myös liike, joka on löytänyt voimaa yhdistymällä ja jakamalla saman kokemusmaailma.

Videon kiivas ja avoin käsittely sosiaalisessa mediassa, mahdolllisti sen että sain seurata videon herättämää keskustelua aitio paikalta. Samalla mipsterz maailman kuka kukin on galleria avautui itselläni useilla mielenkiintoisilla persoonilla.

(Huom. lukijat! Itsehän en ole sitten hipsteri tai mikään mipsterzi! Tunnustaudun korkeintaan cityhipiksi.)

Toisessa aallossa, sosiaalisen median keskusteluissa olivat ne, jotka haluavat omia kaiken mikä koskettaa muslimiutta ja Islamia. Kriitikot, pilkkaajat ja moraalinvartijat heräsivät ja jakoivat videota samalla kyseenalaistaen tekijöiden motiiveja ja älyä.

Videota on syytetty hyväksynnän kalastelemisena islamofobisessa Amerikassa, miestuottajan visioiden ilmentymänä ja materialistisena.

Toisaalla kauhistellaan musiikkivalintaa, olympiaurheilijan arvonalennusta esiintymällä videolla ja ”yksipuolista” naiskuvaa. Videon taustallan soi Jay-Z:n kappale "Somewhere In America". 

Kaikki videota tehneet naiset eivät voi olla julkisesti ylpeitä videosta solvaus- ja uhkaustulva takia. Videolla esiintyvä Aminah Sheikh omassa vastineessaan täräyttää, mitä meiltä hän on kaksinaamaisesta palautteesta videota kohtaan. Videolle nopeassa tahdissa annetut kritiikit ohittivat sen, että pääasiassa videota on ollut tuottamassa, esiintymässä ja toteuttamassa  naiset.

Tuottaja Abbas Rattani selventää omassa puheenvuorossaan videon taustoja.

Tuottajat halusivat näyttää videolla todellisia ihmisiä ja todellista olemassa olevaa tapaa olla muslimi. Videon tarkoitus ei ole esitellä huivipäisiä naisia, jotka yrittävät sovittaa identiteettiään länsimaiseen habitukseen etsien hyväksyntää. He ovat länsimaisia muslimeja de facto.

Hajer Naili toteaa omalta osaltaan: "We do not try to fit into Western society. We are women who were born in the West. I don't try to fit into society, this who I am. And besides that, I'm a Muslim woman. So why wouldn't it be compatible to express this double culture; this double identity. We are woman with multifacets, and this is who we are."

Mipsterzit luovat uutta tapaa olla länsimainen, muslimi ja nuori aikuinen. He verkostoituvat ja kehittävät erilaista bittiavaruuden UMMAA. Oikeastaan mipsterit ovat kaikkea sitä missä hipsterit epäonnistuvat. Mipsterzit ovat tiedostavia, antirasistisia, avoimia ja päämäärätietoisia. Video pyrkii hajottamaan illuusion normatiivisesta muslimiudesta. Muslimin normista ja ihanteesta on niin muslimien keskuudessa, kuin ei muslimeillakin omat käsityksensä.

Mipsterit kuuluvat uuteen islamilaiseen feministiseen liikkeeseen ja tiedostavat, että Islam on kiinni paikassa ja ajassa. He näkevät omana oikeutenaan määritellä miten elävät elämäänsä muslimina. Facebookin Mipsterz sivuston mukaan mipsterzi inspiroituu kaikesta jännästä ja uudesta niin taiteen kuin yhteiskunnallisen liikehdinnän osalta, mipsterzi on kiinnostunut Islamin mystiikasta ja  mipsterzi on totta kai ironinen olento joka ei ota itseään liian vakavasti.

Kuka on sitten mipsterzi? Onko mipsterzejä Jenkkilän ulkopuolella ja miten heidät tunnistaa? Kuka edes tunnustaa olevansa mipsterzi?

Alkajaisiksi voi katsoa ”Somewhere In America #MIPSTERZ”  videon. Listaan alla hiukan vinkkejä joiden avulla pääsee mukaan tähän eklektiseen yhteisöön tai tunnistaa sisällään elävän mipsterzin. Älä kuitenkaan kuvittele, että voit tulla mipsterziksi feikkaamalla.

- Osta lattesi bitcoinilla ja muista että paras snäksi on taateli

- Opiskele tai työskentele luovalla alalla, muuten on välttämätöntä harrastaa esim. Saz-- soittimella musisointia tai miniatyyrimaalausta.

- Pukeudu asenteella way too cool ja samalla in your face näyttäen moninaisen kulttuuritaustaasi.

- Laita huivisi mielikuvituksella ja huumorilla.

- lainaa lapsesi, sisarustesi tai puolisosi vaatteita ennakkoluulottomasti.

- Pidä hijabisti blogia tai turbaaniblogia kaverin kanssa,.

- Tutustu suufilaisuuteen.

- Käy lomalla Istanbulissa tai Teheranissa. Mipsterzille Dubai on out.

- Luukuta malesialaista indieamusaa

- Mene perjantairukoukseen kaupungin pienimpään moskeijaan.

- Tilaa vaatteesi nuorilta suunnittelijoilta, 

- Sivistä itseäsi spoken word artistien tuotannolla 

- Perusta moskeijaan neulekerho ja feministisen Islamin lukupiiri.

- Tunne Avicennasi ja Al-Ghazalisi

- Jos käytät laseja käytä mahdollisimman värikkäitä ja isoja.

- Kanna mukana esim. Monoclea, African Timesia tai Le Monde diplomatiquea.

Ulosmarssijat: "Demokraattinen prosessi torpattiin"

Tiedote: Ulosmarssijat: ”Demokraattinen prosessi torpattiin”

24.11.2013

Julkaisuvapaa heti

Naisasialiitto Unioni ei kyennyt syyskokouksessaan sunnuntaina 24.11.2013 äänestämään jäsenyyden avaamiskysymyksestä ja päätti olla antamatta julkilausumaa asiaan liittyen. Täten me, Unionin kokouksesta ulos kävelleet yli kolmekymmentä henkilöä, olemme päättäneet antaa seuraavan julkilausuman:

Naisasialiitto Unionin syyskokous oli valtava pettymys suurelle osalle 150:stä paikalla olleesta jäsenestä. Kokouksessa oli tarkoitus äänestää jäsenyyden avaamisesta kaikille feministeille sukupuolesta riippumatta. Äänestykseen ei kuitenkaan päästy, sillä Unionin sääntöjen mukaan kaksi jäsentä voi vaatia asian jättämistä pöydälle.

Juuri tällaista järjestödemokratian halveksuntaa pääsimme kokouksessa todistamaan. Neljä vuotta Unionin jäsenenä ollut Aino-Iiris Meura aikoo erota järjestöstä. ”Tässäkö tämä nyt oli? Pitäkää tunkkinne”, hän toteaa pettyneenä. Syyskokouksessa muutaman henkilön annettiin hallita keskustelua ja pitää kovaa ääntä mielipiteistään. Unioni näyttäytyy näiden henkilöiden kautta separatistisena ja ulossulkevana järjestönä.

Noin puolet paikalla olleista poistui pöydällejättämispäätöksen jälkeen.

Unionin ulosmarssijat kokoontuivat Kalliossa

Me jäsenet, jotka haluaisimme avata historiallisesti tärkeän järjestön kaikille feministeille, olemme hyvin pettyneitä tällaiseen muutoksen pelkoon. Sääntömuutosta on valmisteltu ja keskustelua käyty aiheesta vuoden ajan. Koimme, että keskustelu aiheesta pyrittiin halvaannuttamaan. Testamenttivarojen käytöstä ja kokousteknisestä kikkailusta tehdään toistuvasti väline, jolla sabotoidaan demokraattinen päätöksenteko. Näin kävi myös tällä kertaa. Pienellä rahalla voi tehdä paljon, isolla rahalla voi olla tekemättä mitään.

Nykypäivän feministien kokemukset omasta sukupuolestaan ovat moninaiset. Meidän näkemyksemme mukaan feministejä ovat kaikki, jotka tekevät feminististä toimintaa. Haluamme henkisen ja fyysisen tilan, jossa kaikki feministit voivat toimia yhdessä sukupuolesta riippumatta. Tasa-arvoisen politiikan lähtökohta ei voi olla syrjintä.

Hyvästit tsaarinaikaiselle feminismille! Ulosmarssijat siirtyivät Kallioon ja mukaan liittyi feministejä, jotka eivät ole tervetulleita Unioniin tai sen kokoukseen. Me haluamme moninaista feminismiä, emme feminismiä joka rajaa ulos toisia feministejä, kavereita ja liittolaisiamme. Naiserityinen feminismi on vain yksi suunta feminismistä, mutta me olemme saaneet siitä tarpeeksemme ja viemme feminismimme muualle.

Kokouksen lopputulemaan harmistunut entinen puheenjohtaja Outi Pajala sanoo: ”Järjestölle annettua aikaa ei koskaan saa takaisin”. Unioni voi olla edelleen naisjärjestö ja me voimme olla feministinen verkosto. ”Emme taistele tuulimyllyjä vastaan vaan menemme ohi ja teemme uutta” sanoo Unionin kokouksessa ensimmäistä kertaa ollut Ruka Toivonen.

Unioni on valinnut naiserityisen linjan, mutta me haluamme kaikille feministeille avointa feminististä toimintaa.

Unionin ulosmarssijat

MUSTALAISSYDÄN

Kävimme Pyhäinpäivänä ystäväni Leifin kanssa katsomassa Dome
Karukosken ohjaaman elokuvan Leijonasydän. Ostaessamme popcornia ja
limua Tennispalatsin aulasta, olin varma että kyseinen uusnatseista
kertova elokuva olisi niin hirveä, että hajoittaisin salissa penkit,
saisin hysteerisen itkukohtauksen tai vähintäänkin poistuisin
elokuvateatterista niin suuren raivon valtaamana että kohdistaisin
kontrolloimatonta väkivaltaa ensimmäistä vastaantulijaa kohtaan, joka
vähänkin muistuttaisi "isäm maan puollustajaa". Mutta toisin kävi.
Pulssini toki kiihtyi useankin kohtauksen aikana ja monta kertaa minun
oli purtava hampaani yhteen jotten huutaisi viattomalle
elokuvayleisölle kaunistelematonta mielipidettäni
äärioikeistolaisista. Mutta loppujen lopuksi minä ja Leif poistuimme
Tennispalatsista hyvillä mielin, olo oli kevyt matkalla Hietaniemen
hautausmaalle, jonne menimme sytyttämään äitini kanssa kynttilöitä.

Hyvä olo niin ahdistavan elokuvan jälkeen johtui siitä että
Leijonasydämessä nostettiin esille myös romanien kohtaama syrjintä ja
rasistinen väkivalta. Asia josta mielestäni vaietaan liian usein, kun
puhutaan etnisestä syrjinnästä. Kun Ylellä esitetyssä dokumentissa "Salaiset mamut"
testattiin, pääseekö somali Lieksassa baariin ja saako venäläinen töitä,
mietin että missä tästäkin testistä on se kouluttautunut romanimies
joka ei saa nimensä takia töitä, tai raitis, nuori romanityttö jota
portsari ei päästä laulamaan karaokea, koska kyseisessä paikassa "on
joskus jokunen tumma riehunut"? Missä on Suomessa 500 vuotta elänyt
vähemmistö, joka kokee syrjintää joka ikinen päivä, oli päällä sitten
suorat housut ja kauluspaita, pitsiröijy ja samettihame tai musta,
pitkä hame ja "liian siisti yläosa"? Toki joskus syrjinnän perusteeksi
riittävät myös ainoastaan liian kiiltävät kengät, liian tummat
hiukset, liian hienot korvakorut tai "vääränlainen" nimi. Voisin
listata yksittäisiä syrjintätapauksia aina kouluista, sairaaloista,
ravintoloista ja laivalta, työn- ja asunnonhakuun asti, unohtamatta
sitä kuinka romanin mennessä ruokakauppaan, hänen viereensä
kiilaa välittömästi vähintään yksi myymäläetsivä. Tässä blogitekstissä
kerron pari esimerkkiä romanien kohtaamasta päivittäisestä,
peittelemättömästä rasismista, vaikka ainesta olisikin valitettavasti
vaikka kokonaiseen romaaniin kahdella a:lla.

Eräs tapaus josta minulla on
vieläkin videomateriaalia tallella, liittyy yhteen marraskuiseen
iltaan vuonna 2011, jolloin romanien kokemaa syrjintää vastustaneesta
Meijän puolue-kampanjasta alkunsa saanut räp-kokoonpano GG Caravan
vietti levynjulkistustilaisuutta Kampin Circuksessa. Paikalla oli oman
seurueeni lisäksi muunmuassa yksi varmasti Suomen tunnetuimmista
romanitaiteilijoista, Remu Aaltonen sekä näyttelijä Santeri Ahlgren.
Lavalla GG Caravan jyräsi rasisminvastaisilla lyriikoillaan. Keikan
päätyttyä päätimme oman seurueeni kanssa lähteä jatkoille viereiseen
Satumaa-karaokebaariin. Meistä muutamalle paikka oli tuttu, mutta
aiemmilla kerroilla olimme olleet siellä farkut ja muut "valtaväestön
vermeet" päällä. Nyt seurueemme miehillä oli yllään suorat housut ja
siistit takit, ja naisilla joko kapea, musta hame tai perinteinen
romaninaisen asu. Kaivaessamme lompakoita esille, maksaaksemme
sisäänpääsymaksun, ovimies totesikin tylysti: "Me ei kyllä oteta
romaneita tänne..." Mitä? Kun tivasimme kukin vuorollamme
päivänvalonkestävää selitystä sille, mikä oikeuttaa ravintolan
ylläpitämään jotakin Natsi-Saksan aikaisia säädöksiä, saimme
portsarilta hätäisen vastauksen: "Ei tää musta kiinni oo vaan mun
esimies näin on päättäny. Jos mä nyt päästäisin teiät sisälle niin mä
saisin samantien potkut! Ei tää mikään mun päätös oo vaan mun
esimiehen. Meillä vaan lukee valitettavasti ravintolan säännöissä että
romaneita ei oteta sisälle!" No, minä kaivoin kameran esille ja aloin
kuvata ovimiehen selostusta rasistisista käytännöistä, samalla kuin
yksi seurueemme jäsen soitti poliisille. Poliisista vastattiin ettei
kyseessä ole rikos sillä ravintoloilla on oikeus valita asiakkaansa.
Aivan varmasti on, mutta EI etnisen taustan perusteella! Miten absurdi
tilanne: toisella puolella taloa on käynnissä rasisminvastainen
konsertti, kun toisella puolella harjoitetaan puhdasta rasismia.
Remukaan ei varmaan tiennyt että hänkään ei olisi tervetullut
viereiseen karaokeravintolaan.

Helsingin ravintoloiden rasistinen valinnanvapaus on tullut selväksi
myös Kallion Populus-baarissa jonne minua ei päästetty edes farkut
jalassa, kalpealla naamallani, syynä että: "Sinun näköisesi tyttö on
täällä joskus riehunut. No jos se et sinä ollut, niin eilen täällä
ainakin kävi tummia ja tiputtivat taulutelkkarin seinältä alas. Nyt mä
kyllä oon ottanu semmosen periaatteen, että tänne ei tummat tuu!" Viime
viikonloppuna pääsimme kolmen romaniasuisen ystäväni kanssa laulamaan
karaokea Kaisaniemen Jones-ravintolaan, sillä ehdolla "että teitä
enempää tuu".

Tällaisia "valinnanvapauksia" koskien romaniväestöä, tuntuu olevan
todella monella. Opettajilla, poliiseilla, lääkäreillä ja tavallisilla
vastaantulijoilla. Minun kysymykseni kuuluu: Miksi tätä systemaattista
syrjintää katsotaan edelleen läpi sormien? Tämä on sitä samaa,
vaarallista rasismia joka näkyy joissakin Euroopan maissa jopa
järjestelmällisenä väkivaltana esimerkiksi poliisien taholta,
kohdistuen näiden maiden romaneihin. Siitäkään ei ole montaa sataa
vuotta kun Ruotsi-Suomessa oli voimassa romaneiden "hirttolaki"-
Hitlerin keskitysleireistä ei edes montaa kymmentä vuotta. Se että
Natsi-Saksassa murhattiin myös todella suuri joukko romaneja, on
mielestäni myös liian vaiettu asia.

Rasismi tappaa. Tämä pitäisi jokaisen pitää mielessä kun leikillään
"mannettelee" tai heittää kuluneen mustalaisvitsin. Hyvä, että
Leijonasydämessä muistettiin myös romanit, mietimme äitini ja Leifin
kanssa, kun sytytimme kynttilän Pyhäinpäivän kunniaksi, sodissa
kaatuneiden, Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleiden romanien
muistomerkille.

Mercedes Bentso
http://misslindamaria.blogspot.fi/

Haloo, haloo? Kuka siellä?

Muistatteko sen Simpsoneiden jakson missä Homer soittaa jonkun firman puhelintukeen ja hänellä vastataan Intiasta asti! Eikös se intialaisten aksentti olekin hauskan kuuloinen? Sarjassa on se yksi vakiohahmo Apu, josta revitään sitä samaa huumoria harva se päivä. Muakin nauratti.

Varsinkin nauratti, kun kuulin ekan kerran puhelinmyyntifirmojen kusetustavoista. Kaikkihan ne perusjutut tietää. Et on joku provikka ja lehtiä pitää yrittää myydä asiakkaille jotka haukkuu. Ja siihen duunin huijataan niitä 16 kesäsii tekee hommaa ilman minimituntikorvausta. Joo, kaikkihan sen käy kattomassa et mikä on meininkin.

Mut sen lisäks ne palkkaa Aminan, koska ne arvostaa et suomen kieli on aksentilleen sillee oikein. Kato kun se on tärkeää puhelinmyynnissä, ei se miltä myyjä näyttää vaan miltä se kuullostaa. Sillä on väliä, että kuulostaa oikeelta suomalaiselta ja sit on yks pikku juttu Amina.... Sun pitää keksii itelles sellainen geneerinen suomalainen nimi kuten Anna Mäkinen. Katsos kun asiakkaat voi hämmentyä ja vaikka sulkee puhelimen ennen myyntipuhetta. Sit se Amina aka Anna yrittää saada sen kainuulaisen mummon ostamaan seiskaa tai lahjoittamaan rahaa yhteisvastuukeräykseen.

Jossain vaiheessa Amina lopettaa hommat. Ehkä melkein heti, kun huomaa et ei tää oo oikee työ mistä saisi mitään rahaakaan. Tai ehkä silloin kun nimileikki osuu omaan nilkkaan. Kainuulainen mummo, kun haluaa varmistaa et ei kai nää avustusrahat mee vaan mihinkään mamujen tukemiseen?

Täähän oli ihan odotettavissa! Paskalafkoja kaikki tyyni nää puhelinmyyntifirmat. Mut sitten Amina jatkaa elämässä eteenpäni ja hankkii opiskelupaikan. Edelleen erinomaisella suomen kielelllä pitäis löytyä töitä.

Astetta sisäsiistimpänä hän pitää puhelinhaastattelufirmoja. Vaikka puhelinhaastattelufirmat tykkää pitää henkilöstöreserviä eikä tarjoa kuin osa-aika duunia, niin vakio tuntiliksa tuntuu jo luksukselta.

Kun Aminaa muistutetaan, et sit pitäis keksiä se geneerinen suomalainen nimi, on kuvio jo selvä. Haastattelut pitää saada tehtyä, asiakkaat pitää pitää rauhallisena, oudosta nimestä tulee vaan lisäkysymyksiä jne.

Homma alkaa v*tuttaamaan Aminaa siinä vaiheessa, kun suklaarasiakyselyjen lomassa pitää udella asiakkailta myös tupakointitottumuksia. Amina on tähän mennessä kehitellyt Anna Mäkiselle jo oman elämäntarinan ja small talk sujuu asikkaiden kanssa. Ehkä se Anna joutaa jo romukoppaan ja vois ettii uuden duunin.

Homma ei valitettavasti lopu tähän, vai oletko tullut ajatelleeksi et kenen kanssa oikeastaan puhut, kun soitat kännykkäfirman asiakastukeen, varaat keikkalippuja tai valitat kylmistä pattereista isännöintifirmalle?

Kuinka monelle Aminalle, Abdille, Natashalle, Dynialle ja Pavelille on sanottu et tää teidän nimi nyt vaan aiheuttaa hämmennystä asiakkaissa niin ottakaa sellainen geneerinen suomalainen nimi?

Koska onhan se ymmärrettävää et yhteiskunnan moninaisuuden näkeminen ja kuuleminen voi hämmentää joitain ihmisiä. Tai se kun samat ihmiset miettii, että missä ne muka lymyää,  ne työssä käyvät ja hyvää suomea puhuvat siirtolaistaustaiset, kun sellaisiakin kuulemma on! Niin kyllä siinä hämmästyy, jos vastaus on et siellä puhelinlangan toisessa päässä!

Silminnäkijä: Salainen Mamu 

APUA, APUA uskontoni sortaa ihmisiä!

Meidän ei ollut tarkoitus kirjoittaa taanoisesta Islam-illasta. Se on saanut enemmän julkisuutta kuin se ansaitsee ja sellaiseen vastaaminen tällä alustalla tuntui työltä johon emme halunneet lähteä. Emme siis aio kirjoittaa siitä illasta. Miten vit*n perseestä koko asetelma oli ja kuinka YLE tarjoili islamofobiaa kulttuurisen ymmärryksen ja dialogin lisäämisen paketissa ruseteineen päivineen. Emme aio kirjoittaa tässä siitä kuinka keskustelijoita valittiin, miten paljon aikaa käytettiin taustatietojen keräämiseen ja puhelinkeskusteluihin potentiaalisten keskustelijoiden kanssa. Emmekä suinkaan aio puuttua siihen, miten se kaikki tieto hyödynnettiin rakentamaan helvetinmoinen islamofobian orgia, parhaaseen katseluaikaan. Jätämme myös mainitsematta sen, että ellei YLE sais rahansa suoraan veroistamme, lopettaisimme sen tukemisen.

Sen sijaan aiomme kirjoittaa siitä mikä on ihmisen vastuu. Kyllä, ihmisellä on vastuu. Jos kädessäni on ase ja tiedän sen olevan ladattu, osoitan sillä jotain kohdetta ja painan laukaisimesta, tuskin voin huutaa seuraavaksi "APUA ASEENI TAISI TAPPAA JOTAIN". Teoillamme ja sanoillamme on vaikutus ympärillä olevaan maailmaan, toisiin ihmisiin, luontoon jne.

Aikomus ei vapauta meitä tekojemme seurauksista, toistetaan tämä kohta, aikomus ei vapauta meitä tekojemme seurauksista.

Samalla logiikalla, se että uskomme johonkin, ei vapauta meitä vastuusta suhteessa ympäröivään maailmaan. Ei uskonnot tee mitään, ihmiset tekee. Vai milloin olet edellisen kerran ottanut hittiä pyhästä kirjasta päähäsi ilman että se on ollut jonkun kädessä?

Me tulkitsemme asioita omista lähtökohdistamme, me seuraamme näkemyksiä ja me toteutamme uskoa tai vakaumusta kukin yksilöllisesti. Missä siis menee raja sen suhteen, voinko toteuttaa itseäni sortamatta toisia? Onko ikuinen elämä ja autuus sen takana että pistän muita järjestykseen heidän uskonpuutteensa vuoksi?

Saatte pohtia näitä itse, ateisitit ja uskonnottomat myös, koska huolimatta stigmasta että atesti on älyllisempi olento kuin uskova, se ei tarkoita että pitää toteuttaa ateismiaan katsoen uskovia, kuin kadonneita lampaita vailla älyä.

Emme aio kirjoittaa tähän uskontojen moninaisuudesta, siitä miten perin kätevää se on, että lännessä ainoa tunnettu Islamin muoto on se, joka peräänkuuluttaa 1400 vuoden takaisen yhteiskuntamallin käyttöönottoa, (äänekäs se on, mutta ei todellakaan se laajin näkemys). Taidamme jättää mainitsematta myös sen, miten hyvää tarkoittavat tahotkin käyttävät tätä nimenomaan Islamin mittarina ja muslimeiden ainoana näkemyksenä. Emmekö todellakaan aio verrata Islamin monimuotoisuutta kristinuskoon, jossa lahkoja riittää perus ev.lutista, myöhempien aikojen pyhiin aina sellaisiin suuntauksiin, joissa rukoillaan kuolemaa ja katastrofeja pohjoismaille, koska homot.

Sen sijaan aiomme kannustaa teitä lukemaan enemmän ja luulemaan vähemmän.

Ai mitä mieltä me olimme islam-illasta? Hitonmoista paskaa josta ilman kisakatsomoa ei olisi selvitty! (HUOM Supo:  Mielikuvitus) aseet olalle, karavaani liikkuu!

Solidaarisuutta toverit

Ihmiskunnassa on kautta aikojen ollut henkilöitä, jotka ovat vastustaneet sortoa, jotka ovat nähneet poikkeuksellisen selvästi sen mikä yhteiskunnassa mättää ja puhuneet, kirjoittaneet ja marssineet vääryyksiä vastaan. Nämä ihmiset ovat usein olleet omana aikanaan aliarvostettuja, historian kirjat ovat nostaneet heidät sankariasemaan, vuosikymmen, sata tai tuhat myöhemmin. Laiha lohtu, sanoisin tässä kohti.

Meidän aikana on myös näitä oman aikakautensa profeettoja joiden terävät analyysit osuvat valtapitävien kipeimpiin kohtiin ja jotka pakottavat meidät katsomaan peiliin. He marssivat, kirjoittavat ja puhuvat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, oman koskemattomuutensa kustannuksella. He tekevät sen mikä on oikein, koska eivät näe sille muuta vaihtoehtoa. He ovat meille äärettömän tärkeitä, mutta liian usein jätämme heidät yksin.

Bob Marley lauloi Redemtion songs’ssa ”How long shall they kill our prophets, while we stand and aside and look”. Samaa kysymystä pohdin itsekin, miten kauan katselemme vierestä miten yhteiskunta ryöpyttää ja hajottaa näiden ihmisten tahdonvoiman, heidän hengen, vision? Ihmistä voi tappaa monella tavalla, ruumin surmaaminen on vain yksi näistä eikä edes pahin. Me jotka kutsumme itseämme ystäviksi osallistumme tähän murhaan, joka kohdistuu näihin oman aikansa profeettoihin tappavalla hiljaisuudella. Martin Luther King sanoi ”In the end, it’s not the words of our enemies that we will remember, but the silence of our friends”. Sama pätee edelleen, ei ne vihollisten sanat vaan ystäviksi oletettujen hiljaisuus on se joka tappaa tehokkaimmin.

Sotilasvallankaappauksen vuosipäivänä

21.10.1969 Somalian tiedotusvälineet alistettiin sotilasjohdolle, demokraattisesti valittu presidentti Abdirashid Ali Sharmake oli juuri murhattu ja maassa oli vireillä sotilasvallankaappaus. Radiot aloittivat soittamalla nationalistisia, sotilasvaltaa ylistäviä lauluja ja ihmisille asetettiin poistumiskielto kodeistaan. Sinä aamuna ei menty töihin eikä kouluihin. Sotilasvallankaappauksen johtaja Kenraali Mohamed Siad Barre julistautui maan uudeksi preidentiksi ja alkoi välittömästi esittelemään kansan parhaaksi suunniteltuja muutoksia. Muutokset luonnollisesti edellyttivät presidentin absoluuttista valtaa, jonka kyseenalaistajat kohtasivat erilaisia onnettomuuksia, vankeustuomioita ja muita sanktioita.

1980 alkoi liikehdintä, joka syntyi tyytymättömyydestä tapaan jolla maata johdettiin, perusoikeuksien puuttuminen monilta ja valtaa pitävän eliitin rikollinen toiminta. 1991 Siad Barre lähti maanpakoon, koska hänen sotilaansa eivät kyenneet enää tukahduttamaan vastarintaa. Maa syöksyi veriseen sisällisotaan, jonka seurauksena keskushallinto romahti täysin. Miljooonia somalialisia pakeni maasta, tuhansia kuoli ja kokonaiset kylät autioituivat.

Somalian alue on jakaantunut itsehallinnollisiin alueisiin eikä keskushallintoa ole ollut 20-vuoteen.
Vuonna 2012 Mogadishussa perustettin ensimmäinen hallitus ja parlamentti jossa pyrittiin takaamaan eri klaanien ja alueiden edustuksellisuus, sitten Abdirashid Sharmarken. Konfliktin jälkeisestä ajasta ei voida vielä täysin puhua, mutta paras tapa viedä asioita eteenpäin, eheyttää kansakunta ja rakentaa vahvempi Somalia on käsitellä historialliset tapahtumat realistisesti. 

Sotilasvallankaappauksen glorifiointia voidaan helposti nähdä ihmisten tuskan, kärsimyksen ja elämän menetysten vähättelynä. Sotilasvallankaappaus ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa ollut kansalaisia palveleva. Sitä se ei ollut myöskään Somaliassa. 

Muistellaan siis Abdirashid Ali Sharmarkea, salamurhattua presidenttiä sekä niitä tuhansia saman kohtalon sotilasvallankaappauksen jälkeisessä Somaliassa kohdaneita ihmisiä. Jos jotain, 21.10 on surun päivä kaikille somalialaisille, ei juhlan paikka.