Tappavat rajat!

23-vuotias Sihaam oli vasta avioitunut lähtiessään matkalle kohti Eurooppaa tavoitellen itselleen parempaa elämää. Sihaam ei koskaan päässyt perille.

Vuonna 1800 luvun lopussa italialaiset, britit ja ranskalaiset saapuivat Itä-Afrikaan. Valtiot sopivat keskenään jaosta, jossa somalien asuttama alue jaettiin brittien somalimaaksi, italialaisten somalimaaksi ja ranskalaisten somalimaaksi. Väestöä "sivistettiin" eurooppalaisilla kielillä samalla, kun maasta ryöstettiin luonnonvaroja kuljetettavaksi näin maihin. Toisen Maailmansodan jälkeen erinnäisten poliittisten toimien ja afrikkalaisten vastarinnan tuloksena, siirtomaat pikkuhiljaa lähtivät, julistaen maat itsenäisiksi. Sitä ennen Italia oli esimerkiksi kattanut itselleen pöydän valmiiksi varmistaen saavansa luonnonvaroja ryöstöhintaan jatkossakin.  Viivoittimella vedettiin uusien valtioiden rajat ja Kililka shanaad Länsi-Somalia luovutettiin Etiopialle. Tähän kuuluu mm. Jigjigan kaupunki, jossa edelleen asuu paljon somalinkielistä väestöä. Eurooppa tuli Afrikkaan pyytämättä ja viisumeita anomatta.

Nykypäivänä Etiopian somalialueilla ihmisoikeusloukkaukset ovat arkipäivää. Somalien olosuhteista ovat halunneet kertoa mm. ruotsalaiset toimitajat, jotka Etiopien hallinto vangitsi laittomasta maahantulosta Somalian kautta Etiopiaan. Etiopia ei ole halunnut taata maan moninaisille etnisille vähemmistöille yhtäläisiä kansalaisoikeuksia puhumattakaan edustuksesta maan hallinnossa. Yhtälaisten kansalaisoikeuksien puuttuminen käytännössä tarkoittaa sitä, että monille maasta lähtö saattaa osoittautua välttämättömyydeksi, erityisesti jos on avoimen eri mieltä hallitsevan eliitin kanssa.

Sihaamin tarina alkaa siis jo kauan ennen hänen syntymäänsä. Hän syntyi somalinkieliseen perheeseen Jigjigaan. Yliopistossa hän tapasi nuoren miehen, he rakastuivat ja suunnittelivat yhteistä elämää. Saatuaan tutkintonsa suoritettua nuoret halusivat selvittää miten he pääsisivät ulkomaille toteuttamaan unelmiaan. He kävivät eri maiden lähetystöissä anomassa viisumeja, tuloksetta. Lopulta he näkivät ainoaksi vaihtoehdoksi pyrkiä Eurooppaan Pohjois-Afrikan kautta. He saapuivat Libyaan monien vaiheiden kautta, avioituivat ja etsivät keinoja ylittää Välimeri. 

Pitkän etsinnän jälkeen lopultakin vuonna 2011 he onnistuivat löytämään kontaktin, jota kautta he saivat paikan veneeseen kohti Lampedusaan. Veneeseen myytiin paikkoja yli 70 ihmisille ja heille vakuutettiin matkan kestävän vain päivän.

Kaksi viikkoa myöhemmin vene palasi Libyan rannikolle kuljettaen 8 ihmistä, loput olivat kuolleet merellä. Sihaam kuoli muutaman päivän vesillä olon jälkeen ja hänen ruumiinsa heitettiin mereen vailla seremonioita, hänen tuore aviomiehensä pari päivää myöhemmin. Sihaamin perhe, joka ei tiennyt tyttärensä uskaliaasta matkasta tai hänen olinpaikastaan sai tiedon kuolemasta tutun kautta. Tämä oli lukenut tapahtuneesta Facebookissa.

Henkiinjääneet kertoivat rankan selviytymistarinansa päästyään takaisin maihin. Heidän kerrotaan joutuneen Libyassa vankilaan, koska Libyalla on sopimus Euroopan maiden kanssa siitä, etteivät he saa päästää siirtolaisia Eurooppaan. Myös Libya luokittelee heidät laittomiksi siirtolaisiksi omalla maaperällään.

Välimerellä on kuollut yli 19 000 ihmistä viimeisten 24 vuoden aikana. Jokaisella heistä on oma tarinansa kerrottavana. He eivät ole kasvottomia siirtolaisia vaan perheenjäseniä, ystäviä ja yksilöitä joilla on omat moninaiset syynsä lähteä kotimaistaan.

Euroopan maahanmuuttopolitiikka kirjaimellisesti tappaa ihmisiä. Se on vastoin kaikkia ihmisoikeussopimuksia.

Ihmisillä pitäisi olla oikeus etsiä parempi elämä itselleen ja matkustaa vapaasti, myös silloin kun olosuhteet eivät siihen pakota, mutta vähintäänkin olosuhteiden pakottaessa.


Kati Pietarinen kirjoittaa Fifissä myös tästä tapahtumasta ja asettaa edellisen viikon Lampedusan tapahtumat perspektiiviin.


Kuopataan Frontex, ei ihmisiä! Mielenosoitus Sisäministeriön edessä ja Kolmensepän patsaalla on mahdollisuutesi ilmaista mielipiteesi EU:n siirtolaispolitiikasta ja rajavalvonnasta Välimerellä. Tavataan 16.10 klo 11.00 Sisäministeriön edessä!

Opendemocracy.net sivusto toi ensimmäisten joukossa esille Lampedusan tradegian viranomaistoiminan laittomuudet ja EU:n rajavalvonnan ihmisoikeuksien vastaisen toiminnan siirtolaisia kohtaan
.
*Sihaamin nimi muutettu.

Suomen kastittomat

Suomessa on kastittomien luokka. Kastittomat tekevät likaisen työn. Kastittomilla ei ole samoja oikeuksia kuin muilla. Kastittomat eivät kuulu liittoon tai työttömyyskassaan. Kastittomilla ei ole puoluetta tai edustajia. Kastittomien ihmisoikeudet eivät toteudu. Kastittomia lyödään vielä silloinkin, kun he ovat maassa. Suomen kastittomia ovat kouluttamattomat, tai Suomen järjestelmä ei tunnusta heidän koulutustaan. Näin he pysyvät kouluttamattomina, koska järjestelmän on rakennettu niin.

Suomeen tulee pakolainen usein ilman mitään asiakirjoja. Pakolaisesta ei ole pahimmillaan "virallista" tietoa edes olemassaolostaan tai kansalaisuudestaan. Asiakirjat ja koulutustausta merkitsevät yhteiskunnassamme niin paljon, ettei järjestelmä tunnusta kastittomia ilman  Suomen viranomaisen myöntämän asiakirjan, oli se sitten ajokortti tai kelakortti. Turvapaikanhakija voi olla ALIEN ja suomalaisen sosiaalijärjestelmän, työelämän ja koulutuksen ulkopuolella useita vuosia ilman mahdollisuutta omaehtoiseen elämään.


 Kastittomiin kuuluvat myös ulkomailta rekrytoity työvoima; halpatyövoima, pimeätyövoima, paskantyönduunaajat ja kausityöläiset. Enkä puhu nyt Nokian insinööreistä vaan pitsanpaistajista, bussikuskeista, marjanpoimijoista,  päiväkotisiivoojista, katumyyjistä ja ydinvoimalanrakentajista. Siitä työvoimasta, joka tulee Suomeen huonoilla työehdoilla ja joiden koulutustausta tai kouluttaminen ei kiinnosta ketään. Suomessa on Opetushallituksen ylläpitämä systeemi, missä voi ulkomailla suoritetun tutkinnon(usein EU:n ulkopuolinen koulutus) hyväksyntää järjestelmässä, tietenkin maksua vastaan. Usein, vaikka henkilöllä olisi korkeakoulututkinto, niin sille ei saa vastaavuutta Suomessa. Mikä siis avuksi? Täydennyskoulutusko? Uusi tutkinto? Epäpätevänä työskentely? Paskaduuni?


Kastittomiin kuuluvat syrjäytetyt tai järjestelmälle oma-aloitteisesti paskat haistattaneet nuoret. Nuorten asialla on niin suuri ja monin natsoin koristeltu joukko, että jätän heidän tilanteen märehtimisen tässä vähemmälle. Opiskelija ja nuorisojärjestöt olivat heti alkumetreillä kritisoimassa OAJ:n puheenjohtajan lausuntoja koulutuksen tason ja sosiaaliturvan kytkemistä toisiinsa. Suomessa on kuitenkin kastittomien ryhmä, joihin lähtökohtaisesti kaikki edellisen kaltaiset esitykset kohdistuvat. Kukaan ei kuitenkaan muista heidän olemassaoloaan tai puolusta heitä.

Suomen kastittomiin kuuluu ihmisiä, joilla on tutkinto jo valmiiksi, mutta se ei kelpaa Suomessa. Kastittomia, jotka kelpaavat kyllä työmarkkinatuella tai epäpätevän työntekijän alennuksella tekemään työtä ja maksamaan veroja. Jos täydennyskoulutusta järjestetään, se on maksullista, tapahtuu Joensuussa eikä johda edes tutkintoon. Koko 90-luvulla siirtolaisille tarjotut täydennyskoulutukset eivät tähdänneet ammattistatuksen saavuttamiseen vaan diipadaapailuun. Tilanne ei ole parantunut merkittävästi. Koulutukseen pääsy edellyttää todistuksia, tosiasiassa valitettavan moni kuitenkin unohtaa pakatessaan ja paetessaan pyytää lähtömaansa diktaattorilta koulutodistuksiaan mukaan. Ratkaisuksi on keksitty kouluttaa Sairaanhoitajat pidemmän kaavan kautta lähihoitajaksi, opettajat koulunkäyntiavustajiksi ja insinöörit siivoojiksi. 

Tässä muutama esimerkki tosielämän kastittomista nykypäivän Suomessa

F on 40-vuotiaana avioliiton kautta Suomeen tullut sairaanhoitaja. Hän on tullut maasta missä ei ole sosiaaliturvaa tai eläkejärjestelmää. Hänen tutkintonsa tai työhistoriansa eivät kiinnosta työkkäriä, vaan hänet ohjataan lähihoitajakoulutukseen. Perheellisenä hän ei pysty täyspainoisesti opiskelemaan, vaan tekee ketjussa vuodesta toiseen lähihoitajan sijaisuuksia ja työmarkkinatuella harjoitteluja. Eläkettä ei juurikaan kartu eikä työttömyyden sattuessa ole "tutkintoa" joka oikeuttaisi työttömyyskorvaukseen. Karenssit pilkkovat työhistoriaa ja vievät ne pienetkin säästöt. 

R on 18-vuotiaana Suomeen tullut pakolainen. Hän ei ole käynyt kuin pätkittäin koulua lähtömaassaan. Hänet ohjataan suorittamaan pikavauhtia peruskoulua: kahden vuoden jälkeen hänet ohjataan vuoden kestävälle valmistavalle kurssille lähihoitajakoulutukseen. 21-vuotiaana hän olisi valmis hakemaan 2. asteen koulutukseen lähihoitajaksi. Tämä ei olekaan niin helppoa, koska koulutuspaikkoja on vähän verrattuna hakijoihin pääkaupunkiseudulla. Lähihoitajakoulutus on suunniteltu niin, että yhdeksän vuoden peruskoulutus on lähes välttämättömyys. Vaihtoehtoina olisi lähteä maakuntiin ja jättää jo mahdollisesti perustettu perhe Helsinkiin. Hänen puolestaan on päätetty koulutuspolku, eikä mahdollisuutta ole hakea muualle kuin hoitoalalle. Edelleen hän pystyy tekemään sijaisuuksia lastenhoitajana ja elättää tällä tavalla itseään. Työhön kelvataan, mutta tutkintoa ei mahdollisteta kaikille. 

M on 65-vuotias nainen. Hän on koko elämänsä taistellut perheensä hyvinvoinnin eteen. Hän on tuonut perheensä Suomeen turvaan. Hän on tullut Suomeen n. 20-vuotta sitten. Hän on tehnyt koko tämän ajan omaishoitajantyötä ilman mainittavaa tukea ja tai avustusta. Hän on tehnyt työharjoitteluja ja käynyt kielikursseilla työttömyyspäivärahan poistamisen uhalla. Ammattitutkintoon tai pysyvään työpaikkaan hänellä ei ole ollut asiaa, sillä järjestelmää ei ole tehty ikäihmisille. Hän on eläkeiässä ja saa sen mahdollisimman minimin mitä voi olla. Hän ei ole kuin taakka järjestelmän näkökulmasta ja kultaakin arvokkaampi perheelleen. Hän ei ole Suomessa tukien vaan perheensä takia.

Nyt kuvittele tavallista perheenäitiä, joka ei ole koskaan ollut Suomessa työtön. Hän hakee työtään uudestaan vuodesta toiseen, koska hänelle ei voida antaa epäpätevänä vakituista virkaa. Hän käy vaadittavat täydennyskoulutukset, mutta ilman alkuperäistä koulutodistusta ei voi saada ammattipätevyyttä tai pääse tutkintoon johtavaan koulutukseen. Silti työpaikka on sama nämä kaikki vuodet. Hän ei ole Suomessa työn vaan perheensä takia.

Jatka mielikuvituksesi hyödyntämistä, kuvittele, että nämä esimerkin ihmiset ovat sinun sukua tai ystäviä. Sinua vi**ttaa ihan kybällä? Helpompaa on, jos on käynyt järjesteltämän läpi oikeassa järjestyksessä, on koulutustasi vastaavassa työssä ja tietää oikeutensa. Tiedät kuitenkin, etteivät Akava tai OAJ aja sinun tai viiteryhmäsi etuja. Haluat tietää lisää kastittomien tilanteesta Suomessa. Haluat vaikuttaa järjestelmään, jotta se olisi oikeudenmukaisempi. Olet koulutusorientoitunut, mutta tiedät että maailmassa pärjää ilman kirjatietoakin. Viisain tuntemasi ihminen ei ole käynyt päivääkään peruskoulua. 

Mitä pitäisi sitten tehdä? Vaadi, ettei oma ammattijärjestösi puukota sinua selkään. Vaadi, että oma ammattijärjestösi ajaisi pätkätyösuhteiden riivaamien opettajien, kuten vastavalmistuneiden, omanäidinkielen ja vähemmistöuskontojen opettajien aseman parantamista.  Vaadi, ettei siirtolaisnaisia ohjattaisi  2. asteen tutkintoon yksipuolisesti vain yhdelle alalle. Vaadi, että työhistoria ja näyttötutkinto olisivat paljon suuremmassa roolissa siirtolaisten työllistymistä tuettaessa. Vaadi työnantajalle velvoitetta kouluttaa tutkinnoton työntekijänsä oppisopimuksella.

Vaadi parempaa maailmaa!