torstai 4. joulukuuta 2014

Euroopassa huomasin, miten kaunis ja fiksu olen

Roosa Murto HS yrittää kertoa kolumnissaan jotain rasismista. Hän onnistuu kuitenkin vain puhumaan subjektiivisesta kokemuksestaan ennakkoluuloista Keniassa.
Enkä olen varma kertooko hän nyt mitään oleellista Keniastakaan. Harvoin länsimaalaisella on muuta motiivia Afrikan maissa matkustaessa, kuin rakentaa omaa messiasprojektia. Messiasprojektia toteutetaan kehitysyhteistyöduuneissa, vapaaehtoisprojekteissa ja toimittajan matkoilla. Messiasprojektin tarkoitus on puhdistaa länsimainen matkaaja ja tuoda valoa pimeään Afrikkaan. Murto kertoo miten valmistautui kohtaamaan kärsimysstä ja kurjuutta. Jos hän ei löytänytkään surkeudessaan piehtaroivia ihmisiä, ei se haittaa messiasprojektia. Messiasprojektia voi rakentaa myös oman kärsimyksen varaan ja sen rinnastamiseen muiden kärsimyksen rinnalle.
Roosa Murto oppikin matkaltaan, sen että on vähän voimauttavaa, kun joku on mua kohtaan ennakkoluuloinen. Tämä uhriutuminen on osa messiasprojektia ja antaa hyviä tarinoita kerrottavaksi kotona. Vähämpä häntä häiritsee se etteivät paikallaiset näytä tajuavan, että hän on "hyvä" länsimaalainen ei ollenkaan samanlainen, kuin kolonialistit, lähetysaarnaajat, vapaakaupanmarkkinamiehet jne. Murto voi todistella sitä sitten hesarin kolumnissaan Suomalaisille. Messiasprojektin jatkuu Suomessa luontevasti matkablogista kolumneihin ja mahdolliseen matkakirjaan, jonka nimeksi ehdotan vaikkapa " Minun Afrikkani" tai "30 päivää päiväntasaajalla". Jos haluaa matkustaa Afrikan maissa, eikä ole oikein kykyjä toimittajana, kehitysyhteistyöprojektinduunarina tai kolonialististenrajojensuojelijan vikaa, niin Suomen Pakolaisapu onneksesi järjestää  messiaprojektin rakennusmatkoja.

Kuva: Iltalehden sivuilta




perjantai 5. syyskuuta 2014

Hei, paljonko sun vauva maksoi?

"Hyvä lastenhoitaja, mutta huono äiti"


Kansanedustaja, joka sattuu olemaan valkoinen, keskiluokkainen ja kokoomuksen jäsen älähti maahanmuuttajien lastenvaunuista. Hän oli kuullut, että he (mustat naiset) saivat vaunuihin enemmän rahaa kuin Espoon virtaset ja kaumat (valkoiset suomalaiset). 

Arhinmäki ja liuta muita poliitikkoja kiirehti nostamaan esille, että kyllä heillekin on tästä asiasta kansalaiset antaneet palautetta, mutta he tarkistivat asian ja totesivat ettei pidä paikkaansa. Maahanmuuttaja ei saa enempää rahaa kuin kantasuomalainenkaan, selvitetty ja todistettu. Aihe loppuun käsitelty, näin ei kuitenkaan ole.
Kyse ei ole rahasta. Kyse on rasismista




Rasismista, joka kohdistuu erityisesti mustiin naisiin, heidän seksuaalisuuteensa ja vanhemmuuteensa. Näistä eivät kuitenkaan keskustele arhinmäet ja muut.  

Suomessa on yksi maailman tiukimmista maahanmuuttolaista. Se on suorastaan epäinhimillistä. Tätä se on kuitenkin ainoastaan ei-valkoisista maista tuleville siirtolaisille. Migrin päätöksenteon ääneenlausumaton tavoite on pitää Suomi ’suomalaisena’. Tehdä Suomesta ’vähemmän houkutteleva’ maa pakolaisille. Tähän eivät sovi ne mustat naiset, jotka maan sisällä kasvattavat ei-valkoisten määrää lisääntymällä. Lapset sitovat siirtolaisia tähän yhteiskuntaan. Lapset symboloivat sitä muutosta, jonka pelossa niin moni äänestää perussuomalaisia. Lapset ovat todellisia, he ovat täällä ja lapset, jotka syntyvät mustille äideille, eivät ole valkoisia. Varmaa ei ole liittyykö pelko yksinomaan islamisaatioon vai somalisaatioon. Varmaa on, että pelko liittyy Suomeen joka ei enää ole valkoinen. 

Suomessa on aina ollut vahva toiseuttamisen politiikka. Se on ollut sitä, että Saamelaisilta on tuhottu elinkeino, kohdeltu julmasti ja pyritty pakkosuomettamaan. Se on ollut sitä, kun Romaneilta on evätty mahdollisuudet yhteiseen resursseihin, asumiseen, työpaikkoihin ja jopa koulutukseen ja heidän lapsensa huostaanotettu ja heidät julistettu epäkelpoiksi kasvattajiksi. Se on ollut sitä, kun kahvipöydissä iloitaan siitä, ettei olla venäläisiä. On luotu kansakunta jonka identiteetti perustuu enemmän siihen mitä ei olla, kuin siihen mitä ollaan. Siirtolaisia täällä on aina ollut, nyky-yhteiskunnassa siirtolaiset ovat näkyvämpi osa yhteiskuntaa. Silti täällä jatkuu sama traditio. Maahanmuuttaja on synonyymille sille mitä ei haluta, mitä ei olla. Maahanmuuttaja ei osaa kasvattaa lastaan, se ei pärjää täällä eikä se edes kuulu tänne. 
Maahanmuuttajan valintoja saa kritisoida. Se ei hanki lapsilleen järkevästi käytettyjä vaunuja vaan vaatii uusia, hullu, typerä, tyhmä, kulutusintoinen… (poimittu viime päivien keskusteluista). 
Se synnyttää tänne lapsia jotka eivät ole sinisilmäisiä ja vaaleatukkaisia, se laittaa ne vauvat meidän naisten kohtuihin. Ei ole kyse lastenvaunuista. Ei ole koskaan ollutkaan. Kyse on tätä yhteiskuntaa syövän lailla tuhoavasta rasismista ja mustien äitien ihmisarvosta, joka tuntuu olevan vähin huoli meitä edustavilla poliitikoilla. Kyse on oikeudesta vanhemmuuteen ja perhe-elämään ja siitä kenen oikeus näihin kyseenalaistetaan. Ja mitä tekevät poliitikomme, he kertovat meille, ettei ole syytä huoleen. Maahanmuuttajat eivät saa yhtään enempää toimeentulotukea kuin kantasuomalaisetkaan. Entä rakenteellinen rasismi, toiseuttaminen, mustien äitien lasten suhteettoman korkeat huostaanottoluvut, valtion harjoittama henkinen väkivalta, kaduilla tapahtuvat hyökkäykset? No, tämä on Suomi, pitää vaan sulautua joukkoon, tiedäthän, olla enemmän valkoinen.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Musta Barbie


Still alive nigga
Kuka sano et saat tuloksii ilma duunii?
Älä usko niit se on pelkkä satu.
Musta Barbie ei oo neekeri (nekrut ei ikin kuole)
vaa stadin muodokkain pimu
Sä halusit saada hyötyy ilma kipu, naah nigga
su pitää olla salongis eka eikä vika, still alive nigga

Yö musta ja nii oon mäki, joka yö kohtaan unessani Tyra Banksin
se sanoo kuuntele mua sista nyt, valkoset ei ota tosissaa
jossä et oo buustattu 
mä heräsin näppylöillä, huusin äänee, still alive nigga
pakko saada mutaa päälle
kuolemaan asti valmis kihartaa, ne yrittää lähettää
barbien takas afrikkaa, mut en oo menos bäkkii
mua ei pidättele säkki, liian kaunis liian bläkki
sun ei tarvi mua enempää motivoida
mä oon paha musta noita en oo sun kotirouva
jos mun täytyy ni oon valmis salongis yöpyy, ei kipuu ei hyötyy
nekru hä? Mä käyn sun taskul enkä muilta kinu
mul on jo vaikein duuni maailmas, mä oon musta pimu.

Still alive nigga
Kuka sano et saat tuloksii ilma duunii?
Älä usko niit se on pelkkä satu.
Musta Barbie ei oo neekeri (nekrut ei ikin kuole)
vaa stadin muodokkain pimu
Sä halusit saada hyötyy ilma kipu, naah nigga
su pitää olla salongis eka eikä vika, still alive nigga

Sista ootsä auki? Jos unelmoit vuittonista ota pikavippi
still alive niga shitti, ei aikaa nukkuu mun päässä
Tyran Banksin kuulin se sano sista aika tehä kynsii
meen salonkiin vanhat repii ja uudet kehiin,
pelkkää pikkumustaa pääl mut en oo hevi,
mun kroppa on taidetta ja catwalk estradi
pistä akryylikynsi ilmaan jos sä tuut messii
josset rajaa sä et oo haippi, en oo rasisti,
mun wäxääjä on whaitti, en oo lightface,
pelkkii stilettei eikä mitään ballerinoi, believe meh
En käytä laihdutusjuomii,
mä panostan lampaanrasvaan tuu afrikkaa kattoo
mä en oo ikin ruokaa pelänny
mä oon aidoin sista joka Tyra Banksin jälkee on näkyny.

Still alive nigga
Kuka sano et saat tuloksii ilma duunii?
Älä usko niit se on pelkkä satu.
Musta Barbie ei oo neekeri (nekrut ei ikin kuole)
vaa stadin muodokkain pimu
Sä halusit saada hyötyy ilma kipu, naah nigga
su pitää olla salongis eka eikä vika (yeh gimmat), still alive nigga

Kuka sano et saat tuloksii ilma duunii?
Älä usko niit se on pelkkä satu.
Musta Barbie ei oo neekeri
vaa stadin muodokkain pimu
Sä halusit saada hyötyy ilma kipu, naah nigga
su pitää olla salongis eka eikä vika, still alive nigga

(su pitää olla salongis eka eikä vika)

Tarjoamme teille parannelllun versio "Salil eka Salil vika" riimeistä. Mustat pimut donkkaa tykimmin! Hyvää alkavaa vuotta 2014!