MUSTALAISSYDÄN

Kävimme Pyhäinpäivänä ystäväni Leifin kanssa katsomassa Dome
Karukosken ohjaaman elokuvan Leijonasydän. Ostaessamme popcornia ja
limua Tennispalatsin aulasta, olin varma että kyseinen uusnatseista
kertova elokuva olisi niin hirveä, että hajoittaisin salissa penkit,
saisin hysteerisen itkukohtauksen tai vähintäänkin poistuisin
elokuvateatterista niin suuren raivon valtaamana että kohdistaisin
kontrolloimatonta väkivaltaa ensimmäistä vastaantulijaa kohtaan, joka
vähänkin muistuttaisi "isäm maan puollustajaa". Mutta toisin kävi.
Pulssini toki kiihtyi useankin kohtauksen aikana ja monta kertaa minun
oli purtava hampaani yhteen jotten huutaisi viattomalle
elokuvayleisölle kaunistelematonta mielipidettäni
äärioikeistolaisista. Mutta loppujen lopuksi minä ja Leif poistuimme
Tennispalatsista hyvillä mielin, olo oli kevyt matkalla Hietaniemen
hautausmaalle, jonne menimme sytyttämään äitini kanssa kynttilöitä.

Hyvä olo niin ahdistavan elokuvan jälkeen johtui siitä että
Leijonasydämessä nostettiin esille myös romanien kohtaama syrjintä ja
rasistinen väkivalta. Asia josta mielestäni vaietaan liian usein, kun
puhutaan etnisestä syrjinnästä. Kun Ylellä esitetyssä dokumentissa "Salaiset mamut"
testattiin, pääseekö somali Lieksassa baariin ja saako venäläinen töitä,
mietin että missä tästäkin testistä on se kouluttautunut romanimies
joka ei saa nimensä takia töitä, tai raitis, nuori romanityttö jota
portsari ei päästä laulamaan karaokea, koska kyseisessä paikassa "on
joskus jokunen tumma riehunut"? Missä on Suomessa 500 vuotta elänyt
vähemmistö, joka kokee syrjintää joka ikinen päivä, oli päällä sitten
suorat housut ja kauluspaita, pitsiröijy ja samettihame tai musta,
pitkä hame ja "liian siisti yläosa"? Toki joskus syrjinnän perusteeksi
riittävät myös ainoastaan liian kiiltävät kengät, liian tummat
hiukset, liian hienot korvakorut tai "vääränlainen" nimi. Voisin
listata yksittäisiä syrjintätapauksia aina kouluista, sairaaloista,
ravintoloista ja laivalta, työn- ja asunnonhakuun asti, unohtamatta
sitä kuinka romanin mennessä ruokakauppaan, hänen viereensä
kiilaa välittömästi vähintään yksi myymäläetsivä. Tässä blogitekstissä
kerron pari esimerkkiä romanien kohtaamasta päivittäisestä,
peittelemättömästä rasismista, vaikka ainesta olisikin valitettavasti
vaikka kokonaiseen romaaniin kahdella a:lla.

Eräs tapaus josta minulla on
vieläkin videomateriaalia tallella, liittyy yhteen marraskuiseen
iltaan vuonna 2011, jolloin romanien kokemaa syrjintää vastustaneesta
Meijän puolue-kampanjasta alkunsa saanut räp-kokoonpano GG Caravan
vietti levynjulkistustilaisuutta Kampin Circuksessa. Paikalla oli oman
seurueeni lisäksi muunmuassa yksi varmasti Suomen tunnetuimmista
romanitaiteilijoista, Remu Aaltonen sekä näyttelijä Santeri Ahlgren.
Lavalla GG Caravan jyräsi rasisminvastaisilla lyriikoillaan. Keikan
päätyttyä päätimme oman seurueeni kanssa lähteä jatkoille viereiseen
Satumaa-karaokebaariin. Meistä muutamalle paikka oli tuttu, mutta
aiemmilla kerroilla olimme olleet siellä farkut ja muut "valtaväestön
vermeet" päällä. Nyt seurueemme miehillä oli yllään suorat housut ja
siistit takit, ja naisilla joko kapea, musta hame tai perinteinen
romaninaisen asu. Kaivaessamme lompakoita esille, maksaaksemme
sisäänpääsymaksun, ovimies totesikin tylysti: "Me ei kyllä oteta
romaneita tänne..." Mitä? Kun tivasimme kukin vuorollamme
päivänvalonkestävää selitystä sille, mikä oikeuttaa ravintolan
ylläpitämään jotakin Natsi-Saksan aikaisia säädöksiä, saimme
portsarilta hätäisen vastauksen: "Ei tää musta kiinni oo vaan mun
esimies näin on päättäny. Jos mä nyt päästäisin teiät sisälle niin mä
saisin samantien potkut! Ei tää mikään mun päätös oo vaan mun
esimiehen. Meillä vaan lukee valitettavasti ravintolan säännöissä että
romaneita ei oteta sisälle!" No, minä kaivoin kameran esille ja aloin
kuvata ovimiehen selostusta rasistisista käytännöistä, samalla kuin
yksi seurueemme jäsen soitti poliisille. Poliisista vastattiin ettei
kyseessä ole rikos sillä ravintoloilla on oikeus valita asiakkaansa.
Aivan varmasti on, mutta EI etnisen taustan perusteella! Miten absurdi
tilanne: toisella puolella taloa on käynnissä rasisminvastainen
konsertti, kun toisella puolella harjoitetaan puhdasta rasismia.
Remukaan ei varmaan tiennyt että hänkään ei olisi tervetullut
viereiseen karaokeravintolaan.

Helsingin ravintoloiden rasistinen valinnanvapaus on tullut selväksi
myös Kallion Populus-baarissa jonne minua ei päästetty edes farkut
jalassa, kalpealla naamallani, syynä että: "Sinun näköisesi tyttö on
täällä joskus riehunut. No jos se et sinä ollut, niin eilen täällä
ainakin kävi tummia ja tiputtivat taulutelkkarin seinältä alas. Nyt mä
kyllä oon ottanu semmosen periaatteen, että tänne ei tummat tuu!" Viime
viikonloppuna pääsimme kolmen romaniasuisen ystäväni kanssa laulamaan
karaokea Kaisaniemen Jones-ravintolaan, sillä ehdolla "että teitä
enempää tuu".

Tällaisia "valinnanvapauksia" koskien romaniväestöä, tuntuu olevan
todella monella. Opettajilla, poliiseilla, lääkäreillä ja tavallisilla
vastaantulijoilla. Minun kysymykseni kuuluu: Miksi tätä systemaattista
syrjintää katsotaan edelleen läpi sormien? Tämä on sitä samaa,
vaarallista rasismia joka näkyy joissakin Euroopan maissa jopa
järjestelmällisenä väkivaltana esimerkiksi poliisien taholta,
kohdistuen näiden maiden romaneihin. Siitäkään ei ole montaa sataa
vuotta kun Ruotsi-Suomessa oli voimassa romaneiden "hirttolaki"-
Hitlerin keskitysleireistä ei edes montaa kymmentä vuotta. Se että
Natsi-Saksassa murhattiin myös todella suuri joukko romaneja, on
mielestäni myös liian vaiettu asia.

Rasismi tappaa. Tämä pitäisi jokaisen pitää mielessä kun leikillään
"mannettelee" tai heittää kuluneen mustalaisvitsin. Hyvä, että
Leijonasydämessä muistettiin myös romanit, mietimme äitini ja Leifin
kanssa, kun sytytimme kynttilän Pyhäinpäivän kunniaksi, sodissa
kaatuneiden, Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleiden romanien
muistomerkille.

Mercedes Bentso
http://misslindamaria.blogspot.fi/