keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

”Heitä se rätti nyt pois päästä ja käy töihin!”


Olemme olleet turvatarkastajina useamman vuoden Helsinki-Vantaan lentokentällä Sol-palvelujen kautta.  Työskentely kansainvälisellä lentokentällä on ollut miellyttävää ja antoisaa eikä täysin samanlaista päivää juuri olekaan, mutta viimeisen vuoden aikana työilmapiiri on heikentynyt radikaalisti.  Huonon työilmapiirin aiheuttajina koemme olevan tietyt kokemattomat esimiehet ja pieni joukko suppeakatseisia työtovereita, joilla ei ole käsitystä suvaitsevaisuudesta eikä tasa-arvosta.  Nämä henkilöt ovat käyttäytyneet epäasiallisesti työpaikalla sanomalla loukkaavia asioita naamioiden ne vitsiksi. Mm. tämänkaltaista ”läppää” olemme joutuneet kuuntelemaan:

”Heitä se rätti (huivi) nyt pois päästä ja käy töihin!”

”The good old days… too bad we don`t own you no      more.”

"Neekeri vitsejä”

”JES! Yksi vähemmän” ( Iloitaan, kun ulkomaalainen käännytetään Suomesta)

   "Tytöt hajaantukaa (eri turvatarkastuslinjoille) olette silmiinpistäviä"

   ”Nuo neljä tuolla, en halua heitä huomenna minun turvaan, joten lähetän heidät pois muualle ”(Esimies toiselle työntekijälle)

Jokaisella ihmisellä tulee jossakin kohtaa mitta täyteen ja meillä se on nyt.  Meille on ihan sama miten nämä  tietyt henkilöt käyttäytyvät vapaa-ajallaan, mutta työpaikalla meidän ei tarvitse tuollaista sietää.   Olemme olleet yhteydessä palveluesimiehiin ja pyytäneet heitä tekemään asioille jotakin, mutta palaverista huolimatta mikään ei muuttunut parempaan.  Palaverissa meitä vähäteltiin, kaikki kritiikki pistettiin ylireagoinnin ja ylitulkitsemisen piikkiin. Palveluesimiehet asettuivat tukemaan lähiesimiehiä kyseenalastamatta heidän toimintaansa ja sanktioita asetettiin meille. Palaverin jälkeen meitä kiellettiin puhumasta omaa äidinkieltä työtehtävissä, mikä puuttui jo meidän perusoikeuksiin.  Hoidamme työtehtävämme tunnollisesti ja palvelemme matkustajia tarpeen mukaan eri kielillä, joten emme ymmärrä mikä siinä on ongelmana?

Työpaikkakiusaamiskysymyksessä ei päästy eteenpäin kevään mittaa ja palveluesimiehet eivät millään tavalla yrittäneet ymmärtää tai auttaa meitä. Veimme asian vihdoinkin työsuojelupiiriin ja siellä asia on vielä kesken. Nyt tilanne työpaikalla menee huonompaan suuntaan.  Tietyt palveluesimiehet ovat soitelleet muille työntekijöille ja yrittäen löytää meistä asiattomuuksia. He ovat kyselleet miten olemme käyttäytyneet muiden työntekijöiden kanssa ja onko ollut mitään ongelmia. Kyselyt asettavat meidät huonoon valoon levittäen huhuja työntekijöiden keskuudessa. Palveluesimiesten toiminta on ollut mielestämme kaiken kaikkiaan erittäin epäasiallista ja ammattitaidotonta.

Loppujen lopuksi uskomme, että emme ole ainoat siirtolaistaustaiset, jotka kokevat syrjintää tai työpaikkakiusaamista ja siksi on tärkeää ottaa tälläiset asiat esiin. Ääntä pitää pitää! Ongelma on se, että siirtolaistaustaiset sietävät paljon ja meillä on paksu nahka. Valittamiseen tai asian viemiseen pidemmälle ei uskota vaan pelätään, ettei kukaan ota vakavasti tai syytetään rasismikortin käyttämisestä löyhin perustein, kuten tässäkin meidän tilanteessa on valitettavasti käynyt.  Kyse on yksinkertaisesti vain siitä, mikä on oikein ja mikä vääriin. Me haluamme ottaa tämän asian nyt esille, jotta muutkin jotka ovat kokeneet vääryyttä työpaikalla rohkenevat tehdä asialle lopun.

Allekirjoittajina viisi turvatarkastuksessa työskentelevää naista.
Helsingin Sanomat julkaisi jutun tästä työhäirintatilanteesta 15.7.2013

2 kommenttia:

  1. Te ihan omalla käytöksellänne osoitatte suomalaisten ennakkoluulot oikeiksi! Olette laiskoja, vaaditte erityiskohtelua, kuten huivin käyttöoikeutta uskonnollisin perustein, ja kuitenkin huivi voi olla takaraivolla ja kuontalo roikkua silmillä tai jonain päivinä ei huivia ollenkaan! Olette epäkohteliaita, laiskoja ja mm. haukutte muita työntekijöitä kaikkien kuullen. MIKSI teitä pitäisi kunnioittaa, koska te ette kunnioita ketään! Jos joku sumalainen menisi somaliaan ja alkaisi samaan tapaan kiljua erityisoikeuksia niin saisiko niitä? No ei todellakaan! Mutta te kun ette osaa katsoa peiliin, kun mamma on opettanut, että te prinsessat olette aina oikeassa ja muut rasisteja. Alkaa ihan aidosti vituttaa tuollainen valitus! Käyttäytykää kunnolla niin ehkä teitä kohdellaan kunnolla. Sitä saa, mitä tilaa.. No, omaa hautaannepa kaivatte. Koettakaa vaan saada muualta töitä. EI onnistu.

    VastaaPoista
  2. Outoa että minnun kommetti poistettiin vaikka seoli asiaallinen. "Kunnioitusta ansaittaan eikä vaaditan jos ihminen käyttäyttyy huonosti".

    Piti sanoa että meidän työpaikalla (Helsinki-Vantaa lentokenttä) saa puhua omaa äidinkieltä mutta vain jos asiakas sitä pyyttää ja tauoilla. Ei ole mukava kuunella ku te puhuutte yksityisasioita isolla äänellä . Toiset eivät ymmärrää mutta minä kyllä, ettekä te puhuu vaa huudatte.

    VastaaPoista