Solidaarisuutta toverit

Ihmiskunnassa on kautta aikojen ollut henkilöitä, jotka ovat vastustaneet sortoa, jotka ovat nähneet poikkeuksellisen selvästi sen mikä yhteiskunnassa mättää ja puhuneet, kirjoittaneet ja marssineet vääryyksiä vastaan. Nämä ihmiset ovat usein olleet omana aikanaan aliarvostettuja, historian kirjat ovat nostaneet heidät sankariasemaan, vuosikymmen, sata tai tuhat myöhemmin. Laiha lohtu, sanoisin tässä kohti.

Meidän aikana on myös näitä oman aikakautensa profeettoja joiden terävät analyysit osuvat valtapitävien kipeimpiin kohtiin ja jotka pakottavat meidät katsomaan peiliin. He marssivat, kirjoittavat ja puhuvat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, oman koskemattomuutensa kustannuksella. He tekevät sen mikä on oikein, koska eivät näe sille muuta vaihtoehtoa. He ovat meille äärettömän tärkeitä, mutta liian usein jätämme heidät yksin.

Bob Marley lauloi Redemtion songs’ssa ”How long shall they kill our prophets, while we stand and aside and look”. Samaa kysymystä pohdin itsekin, miten kauan katselemme vierestä miten yhteiskunta ryöpyttää ja hajottaa näiden ihmisten tahdonvoiman, heidän hengen, vision? Ihmistä voi tappaa monella tavalla, ruumin surmaaminen on vain yksi näistä eikä edes pahin. Me jotka kutsumme itseämme ystäviksi osallistumme tähän murhaan, joka kohdistuu näihin oman aikansa profeettoihin tappavalla hiljaisuudella. Martin Luther King sanoi ”In the end, it’s not the words of our enemies that we will remember, but the silence of our friends”. Sama pätee edelleen, ei ne vihollisten sanat vaan ystäviksi oletettujen hiljaisuus on se joka tappaa tehokkaimmin.

Sotilasvallankaappauksen vuosipäivänä

21.10.1969 Somalian tiedotusvälineet alistettiin sotilasjohdolle, demokraattisesti valittu presidentti Abdirashid Ali Sharmake oli juuri murhattu ja maassa oli vireillä sotilasvallankaappaus. Radiot aloittivat soittamalla nationalistisia, sotilasvaltaa ylistäviä lauluja ja ihmisille asetettiin poistumiskielto kodeistaan. Sinä aamuna ei menty töihin eikä kouluihin. Sotilasvallankaappauksen johtaja Kenraali Mohamed Siad Barre julistautui maan uudeksi preidentiksi ja alkoi välittömästi esittelemään kansan parhaaksi suunniteltuja muutoksia. Muutokset luonnollisesti edellyttivät presidentin absoluuttista valtaa, jonka kyseenalaistajat kohtasivat erilaisia onnettomuuksia, vankeustuomioita ja muita sanktioita.

1980 alkoi liikehdintä, joka syntyi tyytymättömyydestä tapaan jolla maata johdettiin, perusoikeuksien puuttuminen monilta ja valtaa pitävän eliitin rikollinen toiminta. 1991 Siad Barre lähti maanpakoon, koska hänen sotilaansa eivät kyenneet enää tukahduttamaan vastarintaa. Maa syöksyi veriseen sisällisotaan, jonka seurauksena keskushallinto romahti täysin. Miljooonia somalialisia pakeni maasta, tuhansia kuoli ja kokonaiset kylät autioituivat.

Somalian alue on jakaantunut itsehallinnollisiin alueisiin eikä keskushallintoa ole ollut 20-vuoteen.
Vuonna 2012 Mogadishussa perustettin ensimmäinen hallitus ja parlamentti jossa pyrittiin takaamaan eri klaanien ja alueiden edustuksellisuus, sitten Abdirashid Sharmarken. Konfliktin jälkeisestä ajasta ei voida vielä täysin puhua, mutta paras tapa viedä asioita eteenpäin, eheyttää kansakunta ja rakentaa vahvempi Somalia on käsitellä historialliset tapahtumat realistisesti. 

Sotilasvallankaappauksen glorifiointia voidaan helposti nähdä ihmisten tuskan, kärsimyksen ja elämän menetysten vähättelynä. Sotilasvallankaappaus ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa ollut kansalaisia palveleva. Sitä se ei ollut myöskään Somaliassa. 

Muistellaan siis Abdirashid Ali Sharmarkea, salamurhattua presidenttiä sekä niitä tuhansia saman kohtalon sotilasvallankaappauksen jälkeisessä Somaliassa kohdaneita ihmisiä. Jos jotain, 21.10 on surun päivä kaikille somalialaisille, ei juhlan paikka.

Tappavat rajat!

23-vuotias Sihaam oli vasta avioitunut lähtiessään matkalle kohti Eurooppaa tavoitellen itselleen parempaa elämää. Sihaam ei koskaan päässyt perille.

Vuonna 1800 luvun lopussa italialaiset, britit ja ranskalaiset saapuivat Itä-Afrikaan. Valtiot sopivat keskenään jaosta, jossa somalien asuttama alue jaettiin brittien somalimaaksi, italialaisten somalimaaksi ja ranskalaisten somalimaaksi. Väestöä "sivistettiin" eurooppalaisilla kielillä samalla, kun maasta ryöstettiin luonnonvaroja kuljetettavaksi näin maihin. Toisen Maailmansodan jälkeen erinnäisten poliittisten toimien ja afrikkalaisten vastarinnan tuloksena, siirtomaat pikkuhiljaa lähtivät, julistaen maat itsenäisiksi. Sitä ennen Italia oli esimerkiksi kattanut itselleen pöydän valmiiksi varmistaen saavansa luonnonvaroja ryöstöhintaan jatkossakin.  Viivoittimella vedettiin uusien valtioiden rajat ja Kililka shanaad Länsi-Somalia luovutettiin Etiopialle. Tähän kuuluu mm. Jigjigan kaupunki, jossa edelleen asuu paljon somalinkielistä väestöä. Eurooppa tuli Afrikkaan pyytämättä ja viisumeita anomatta.

Nykypäivänä Etiopian somalialueilla ihmisoikeusloukkaukset ovat arkipäivää. Somalien olosuhteista ovat halunneet kertoa mm. ruotsalaiset toimitajat, jotka Etiopien hallinto vangitsi laittomasta maahantulosta Somalian kautta Etiopiaan. Etiopia ei ole halunnut taata maan moninaisille etnisille vähemmistöille yhtäläisiä kansalaisoikeuksia puhumattakaan edustuksesta maan hallinnossa. Yhtälaisten kansalaisoikeuksien puuttuminen käytännössä tarkoittaa sitä, että monille maasta lähtö saattaa osoittautua välttämättömyydeksi, erityisesti jos on avoimen eri mieltä hallitsevan eliitin kanssa.

Sihaamin tarina alkaa siis jo kauan ennen hänen syntymäänsä. Hän syntyi somalinkieliseen perheeseen Jigjigaan. Yliopistossa hän tapasi nuoren miehen, he rakastuivat ja suunnittelivat yhteistä elämää. Saatuaan tutkintonsa suoritettua nuoret halusivat selvittää miten he pääsisivät ulkomaille toteuttamaan unelmiaan. He kävivät eri maiden lähetystöissä anomassa viisumeja, tuloksetta. Lopulta he näkivät ainoaksi vaihtoehdoksi pyrkiä Eurooppaan Pohjois-Afrikan kautta. He saapuivat Libyaan monien vaiheiden kautta, avioituivat ja etsivät keinoja ylittää Välimeri. 

Pitkän etsinnän jälkeen lopultakin vuonna 2011 he onnistuivat löytämään kontaktin, jota kautta he saivat paikan veneeseen kohti Lampedusaan. Veneeseen myytiin paikkoja yli 70 ihmisille ja heille vakuutettiin matkan kestävän vain päivän.

Kaksi viikkoa myöhemmin vene palasi Libyan rannikolle kuljettaen 8 ihmistä, loput olivat kuolleet merellä. Sihaam kuoli muutaman päivän vesillä olon jälkeen ja hänen ruumiinsa heitettiin mereen vailla seremonioita, hänen tuore aviomiehensä pari päivää myöhemmin. Sihaamin perhe, joka ei tiennyt tyttärensä uskaliaasta matkasta tai hänen olinpaikastaan sai tiedon kuolemasta tutun kautta. Tämä oli lukenut tapahtuneesta Facebookissa.

Henkiinjääneet kertoivat rankan selviytymistarinansa päästyään takaisin maihin. Heidän kerrotaan joutuneen Libyassa vankilaan, koska Libyalla on sopimus Euroopan maiden kanssa siitä, etteivät he saa päästää siirtolaisia Eurooppaan. Myös Libya luokittelee heidät laittomiksi siirtolaisiksi omalla maaperällään.

Välimerellä on kuollut yli 19 000 ihmistä viimeisten 24 vuoden aikana. Jokaisella heistä on oma tarinansa kerrottavana. He eivät ole kasvottomia siirtolaisia vaan perheenjäseniä, ystäviä ja yksilöitä joilla on omat moninaiset syynsä lähteä kotimaistaan.

Euroopan maahanmuuttopolitiikka kirjaimellisesti tappaa ihmisiä. Se on vastoin kaikkia ihmisoikeussopimuksia.

Ihmisillä pitäisi olla oikeus etsiä parempi elämä itselleen ja matkustaa vapaasti, myös silloin kun olosuhteet eivät siihen pakota, mutta vähintäänkin olosuhteiden pakottaessa.


Kati Pietarinen kirjoittaa Fifissä myös tästä tapahtumasta ja asettaa edellisen viikon Lampedusan tapahtumat perspektiiviin.


Kuopataan Frontex, ei ihmisiä! Mielenosoitus Sisäministeriön edessä ja Kolmensepän patsaalla on mahdollisuutesi ilmaista mielipiteesi EU:n siirtolaispolitiikasta ja rajavalvonnasta Välimerellä. Tavataan 16.10 klo 11.00 Sisäministeriön edessä!

Opendemocracy.net sivusto toi ensimmäisten joukossa esille Lampedusan tradegian viranomaistoiminan laittomuudet ja EU:n rajavalvonnan ihmisoikeuksien vastaisen toiminnan siirtolaisia kohtaan
.
*Sihaamin nimi muutettu.

To our fellow Europeans

It's has come to our attention that some of the current members of the European Council have objected to the candidacy of a member of our parliament to join the Council as vice member. It's admirable that politicians who have morals and sense of social justice still exist. We acknowledge that this is due to their voters in different EU countries, who have elected them and hold them socially responsible and accountable.

This is something we are, truth be told, lacking heavily here in Finland. We do not hold our politicians accountable and allow them more freedom to screw us over than is sensible. This is clearly indicated in the intention to send someone who has been found guilty of human rights violation to the very organ that deals with human rights among other issues.

Without the objection of the current members in the Council, our candidate would have joined it, a thought that is at the very least disturbing.

So thank you Europe for your solidarity. Keep it up and keep your politicians honest! We hope to follow suit!

Voimaa huivipelon kohtaamisesta

Oletko kadottanut yhteyden todellisuuteen? Huomaatko yhdistäväsi sumeilematta huivin alistamiseen, sivistymättömyyteen, syrjäytymiseen ja terroriin?

Vertaatko mielessäsi huivin käyttöä lapsimisseyteen?

Luuletko huivipelkoasi huivikritiikiksi?

Onko elämä muuttunut pelkäksi huivien laskemiseksi kaduilla ilman, että sinulla on minkäänlaista suurempaa visiota johtotähtenä?

Kiistätkö huivin käyttäjien yksilönvapauden? Sekoitatko välillä jengihuivit, saudihuivit, kaulahuivit ym?

Pidätkö itseäsi feministinä, mutta et usko huivinkäytössä valinnanvapauteen?

Huivipäiset ihmiset ovat osa elämäämme, mutta suomalaisia ei opeteta luomaan siihen tervettä ja tasapainoista suhdetta. Kriisilähtöinen uutisointi huivipäisistä ihmisistä saa meidät pelkäämään ja epäilemään huivipäisiä ihmisiä. Sen takia alamme kokea huivipelon esteenä ja ongelmana. Annamme huivipelon lamaannuttaa itsemme tai torjumme huivipäisten ihmisten ihmisarvon tietoisuudestamme niin täysin, että emme enää edes tunnista, että huivipelko estää meitä ajattelemasta ennakkoluulottomasti ja kuuntelemasta sydäntämme.

Huivipelko ei kuitenkaan itsessään ole ongelma, vaan kyse on siitä, millainen suhde sinulla on huivipelkoon. Jos suhteesi huivipelkoon on huono, niin kuin joillain ihmisillä, huivipelko estää sinua elämästä omaa elämääsi vaan luoden tilanteen jossa aikasi menee muiden pukeutumista kritisoidessasi.

Jos taas suhteesi huivipelkoon on neutraali, otat itse ensimmäisen askeleen joka päivä kumotaksesi stereotypioita, vaikka sinua pelottaisi. Huivipelko lakkaa olemasta este ja ongelma, ja alat nähdä sitä levittävien ihmisten piilotetut tarkoitusperät. Kohtaamalla huivipelon tulet vahvemmaksi ja kasvat siksi upeaksi olennoksi, joka syvällä sisälläsi olet aina halunnut olla.

Voimaa huivipelon kohtaamisesta -työpaja tarjoaa mahdollisuuden:

• Löytää voimaannuttava lähestymistapa huivipelkoon

• Tunnistaa, mitkä yleisimmistä huivipeloista ovat estäneet sinua näkemästä naapuriasi oikeana ihmisenä

• Kohdata omaa huivipelkoa turvallisissa olosuhteissa

• Löytää huivipelon takaa vanha ystäväsi

• Luoda pohja uudelle asenteelle liittyen huiviin.

Työpaja on sinulle, joka haluat tunnistaa islamfobiaasi ja kyetä lukemaan mediaa kriittisesti, edes tämän kysymyksen osalta. Huivipelko saattaa hyvinkin olla aina osa elämääsi. Työpajan aikana saat mahdollisuuden huomata, että huivipelko ei ole niin kamala mörkö kuin olet kuvitellut. Oman huivipelon voi kesyttää, ja silloin huivipelon kohtaamisesta tulee jopa kivaa ja innostavaa.



Ilmoittautumisohjeet ja lisätietoa työpajasta tulossa myöhemmin.