Otsikon teksti on napattu erään facebook-ryhmän kommentista. Niin ne "turvapaikanhakijat eli miehet". Viime aikoina otsikot ovat kirkuneet yhtä ja samaa. Että miksi niiden turvapaikanhakijoiden pitää olla nuoria miehiä?
Nuorten miesten pitäisi mm. olla tappelemassa maansa puolesta. Missä sodassa kysyisin, kenen puolella ja kenelle sallitaan aseista kieltäytyminen? Kun länsimainen aseistakieltäytyjä on aatteellinen pasifisti niin turvapaikanhakija Lähi-Idästä on pelkuri.
Nuorten miesten sijaan tänne pitäisi tulla naisia ja lapsia. EU ja sen rajavaltiot näyttävät kuitenkin päättäneen, ettei turvapaikanhakijoita haluta päästää helpolla Eurooppaan hakemaan turvapaikkaan. Itä-euroopassa pakolaisten ihmisoikeukset ovat olemattomat ja se ei näytä muuta Eurooppaa kiinnostavan.
Syksyllä on tullut Suomeen paljon ala-ikäisiä ja lapsiperheitä turvapaikanhakijoina. Heihin on helppo kohdistaan vihaa. Hyväksyntää tai edes oikeutta olla Suomessa turvapaikanhakijana ei näytetä hevillä annettavan kenellekkään.
Rasistisilla puskasta huutelijoilla on tilaa ja areenoja yhä enemmän ja enenmmän facebookin ryhmissä, blogialustoilla, lehtien kommenttiosioissa ja samanhenkisten nilkkien profiileissa. Iltapäivälehdet mehustelivat Oulun turvapaikanhakijoiden mielenosoituksella ja marginalisoivat koko asian koskemaan ruokaa. Vähemmälle jäi "turvapaikanhakijoiden eli miesten" huoli ja epätietoisuus omasta tulevaisuudesta.
Viimeisin "turvapaikanhakijoihin eli miehiin" kohdistuva demonisointikampanja Vantaalla toistaa samaa mitä on ollut ympäri Suomea. Vantaalle on avattu kolme uutta vastaanoottokeskusta ja paikalliset reagoivat, kuin maan suurimman lentokentän lähialue ei olisi jo ollut valmiiksi kansainvälinen ja moninainen. Vantaan Sanomat referoi Vantaalla pidettyä tiedotustilaisuutta Aviapoliksen alueen vastaanottokeskuksista. Tilaisuudesta levisi huhua jos toista, vaikka tarkoitus oli viranomaisten toimesta antaa sitä faktaa, mutun tilalle. Poliisi ei ole saanut yhtään rikosilmoituksia, mutta Jumbossa lisättiin vartiointia ja samalla kuitenkin tiedotettiin, että turvapaikanhakijat periaatteessa saa siellä hengailla. Kyllä, Vantaan ankeimpiin alueisiin lukeutuva Jumbon ympäristö on nyt uhattuna väärän väristen ihmisten läsnäololla. Tiedotustilaisuudessa osallistuja kommentoikin, että ostarikin muistuttaa kohta Itäkeskusta, miehet kulkevat suurissa joukoissa ja tuijottelu on uhkaavaa. Kommentoijalle Itäkeskus sitten edustaa sitä ei toivottua tilannetta, vaikka alueen maine ei rinnastu todellisuuteen.
Naisena en vähättele seksuaalisen häirinnän kokemusta, mutta miesjoudon näkeminen omalla asuinalueellaan kävelemässä, ei voi olla ainoa syy tuntea turvattomuutta. Silloin on ehtinyt päässään kehitellä todellisuuden irrallaan olevia skenaarioita, jossa rodullistettu mies on aina uhka. Ylipäätään "turvapaikanhakijoihin eli miehiin" liitettävä automaattinen uhkakuva ja vaarallisuus on ongelma. Se on ongelma silloin kun naisen kehoa ja "suojeluntarvetta" käytetään ksenofobisten vihapuheen oikeuttamiseen. Näissä puheissa suomalainen nainen on haavoittuva kukkanen ja uhkaajana on rodullistettu mies. Silloin, kun suomalainen nainen kertoo suomalaisen miehen uhkaavuudesta, sitä ei oteta tosissaan ja kokemusta vähätellään. Oikeastaan rasistit käyttävät suunnattomasti energiaa ja aikaa uhkailemalla naisia, jotka uskaltavat olla heidän kanssaan eri mieltä.
Persunuori Milko Aikio on ilmiön yksi kasvoista. Hän pohtii mitä mahdollisuuksi tässä on, kun pariutumismarkkinoille on tullut lyhyessä ajassa hirveä määrä "turvapaikanhakijoita eli miehiä". Alkio on olevinaan huolissaan siitä miten nämä uudet miehet kohtelevat naisia, mutta eniten häntä kiinnostaa omat ja kanssa luuseriensa mahdollisuuksien väheneminen. Totta kai tarkoitus on sanoa, että Alkiolla ja kumppaneilla on valkoisena miehenä etuoikeus naiseen.
Vihakamppanja rodullistettuja kohtaan vain kiihtyy. Natsit järjestävät lähes viikottain mielenosoituksia ja väittävät "suojelevansa" suomalaista naista. Ilmapiiri ahdistaa. Konkreettisia ja fyysisiä rasisminpurkauksia on yhä ennemmän ja enemmän. Ruotsin oikeistoterrorin hyökkäys tuntuu ja sattuu myös tällä puolella Itämerta.
"Turvapaikanhakijoihin eli miehiin" ja muihin rodullistettuihin miehiin kohdistuu rasistinen perusolettama etteivät he kunnioittaisi naisia, koska KULTTUURI/USKONTO. Rasisti näkee itsensä tekemässä yksilöllisiä valintoja ilman taustakulttuurinsa kahlitsevuutta ja samalla pitää omaa taustakulttuuriaan erinomaisena. Uusien tulijoiden pitäisi omaksua tämä uusi kulttuuri, mutta he eivät tähän kykene. Abdulkarim & Saarikoski ohjelmassa käsitellään hyvin tätä ristiriitaa "Kulttuurirasismiksi kutsutaan ajattelutapaa, jossa oletetaan, että Euroopan ulkopuolella ihmisiä ensisijaisesti kulttuuri ja he ovat siksi kyvyttömiä olemaan ihmisiksi kun he tulevat tänne."
Toivoisin, että ihan missitasolla Suomen naiset sankoin joukoin ottaisivat kantaa siihen miten heidän kehoaan käytetään rasismin oikeuttamisessa ja patriarkaalisen yhteiskuntajärjestyksen ihannoinnissa. Tässä ei voi kuin hävitä jos antaa sovinistin määritellä milloin ja kenen toimesta nainen kokee häiriköintiä ja kenen kanssa nainen saa olla tekemisissä. Ei riitä, että ammattifeministit ja aktivistit pelkästään heräävät ja muistuttavat miten ristiriitaisia rasistit ovat, kun puhuvat naisista ja tasa-arvosta.